<p>The post Hampaiden oikominen – oikomishoidolla kaunis hymy ja toimiva purenta first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Oikomishoidolla voidaan hoitaa monenlaisia purentavirheitä ja esteettisiä ongelmia, kuten ahtautta, aukkoisuutta, avopurentaa, syväpurentaa ja ristipurentaa. Hoidolla voidaan myös ohjata leukojen kasvua lapsilla ja nuorilla sekä korjata jo valmiiksi kehittyneessä hampaistossa asentovirheitä.
Suorassa olevat hampaat eivät ole vain esteettinen tekijä– ne ovat myös helpommat pitää puhtaina. Kun hampaat ovat oikeassa asennossa, kuormitus jakautuu tasaisemmin, mikä suojaa hampaita ja tukikudoksia kulumiselta ja vaurioilta.
Oikomishoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Hoitomenetelmä valitaan potilaan iän, purentavirheen ja toiveiden mukaan. Yleisimmät hoitomuodot ovat:
Perinteiset kiinteät kojeet (hammasraudat)
Kiinteät kojeet ovat tehokas ja tarkka tapa siirtää hampaita. Ne soveltuvat sekä lapsille että aikuisille. Nykyaikaiset materiaalit ovat huomaamattomampia ja miellyttävämpiä kuin ennen. Hampaan värisillä keraamisilla kiinnikkeillä voidaan hoitaa vaativiakin oikomishoitoja.

Läpinäkyvät oikomiskalvot
Kalvo-oikomishoito sopii lievien ja keskivaikeiden purentavirheiden hoitoon. Sarja yksilöllisesti valmistettuja, lähes huomaamattomia kalvoja siirtää hampaita asteittain. Kalvot ovat irrotettavat, mikä helpottaa syömistä ja hampaiden puhdistusta. Ne ovat suosittu vaihtoehto erityisesti aikuisille. Usein hampaisiin lisätään hoitoa tehostamaan hampaan värisiä otepintoja.
Irrotettavat kojeet ja kasvua ohjaavat laitteet
Lasten ja nuorten hoidossa voidaan hyödyntää leukojen kasvua ohjaavia kojeita. Näillä voidaan vaikuttaa paitsi hampaiden asentoon myös leukojen keskinäiseen suhteeseen.
Käytettävät apukeino
Toisinaan oikomishoito voi vaatia hampaiden poistoja, esimerkiksi vaikean ahtauden vuoksi. Vaativampien purentavirheiden hoidossa on mahdollista käyttää luuhun tukeutuvia miniruuveja tehostamaan hoitoa ja ehkäisemään ei-toivottujen sivuvaikutusten syntymistä. Niiden avulla voidaan myös korjata lievempiä luustollisia purentavirheitä, kuten avopurentaa. Osaamme myös ohjata sinut erikoissairaanhoitoon, mikäli purentavirheesi korjaus vaatii oikomishoidon lisäksi leukaleikkausta.
Lasten oikomishoidossa oikea ajoitus on tärkeää. Ensimmäinen arvio tehdään usein alakouluikäisenä, vaikka kaikki pysyvät hampaat eivät olisi vielä puhjenneet. Varhaisella hoidolla voidaan ohjata leukojen kasvua ja ehkäistä vaikeampien purentavirheiden kehittymistä. Erityisen tehokkaasti hampaiden asentoa voidaan suoristaa niiden ollessa vasta puhkeamassa, jolloin hoito on lempeää, kasvua ja kehitystä ohjaavaa ja hoitotulos usein pysyvä. Tällöin arvio hoidon aloituksesta voidaan tehdä jo ensimmäisten maitohampaiden irrotessa.
Nuoruusiässä, kun suurin osa pysyvistä hampaista on puhjennut, voidaan toteuttaa varsinainen oikomishoito kiinteillä kojeilla tai muilla menetelmillä. Myös tässä vaiheessa voidaan leukojen kasvuun usein vielä vaikuttaa. Hoidon kesto vaihtelee, mutta on tyypillisesti noin 1–3 vuotta.
Yhä useampi aikuinen hakeutuu oikomishoitoon. Ikä ei ole este kauniille ja toimivalle purennalle. Aikuisten hoidossa korostuvat usein esteettiset ratkaisut, kuten huomaamattomat kiinnikkeet tai läpinäkyvät kalvot. Hoito voidaan myös yhdistää muuhun hammashoitoon, kuten proteettisiin tai parodontologisiin toimenpiteisiin. Eri erikoisalojen yhteistyö onnistuu saumattomasti hammaslääkäriasema Dent Å:ssa.
Oikomishoito alkaa aina perusteellisella tutkimuksella, jossa arvioidaan hampaiden ja leukojen tilanne kliinisesti sekä röntgenkuvien ja digitaalisten mallien avulla. Saat selkeän hoitosuunnitelman, arvion hoidon kestosta ja kustannuksista ennen hoidon aloittamista.
Hoidon aikana säännölliset kontrollikäynnit varmistavat, että hampaat liikkuvat suunnitellusti ja turvallisesti. Hoidon päätyttyä käytetään retentio- eli ylläpitokojeita, joilla varmistetaan saavutetun tuloksen pysyvyys.
Hampaiden siirtyminen voi aiheuttaa alkuvaiheessa lievää arkuutta, mutta tunne on yleensä ohimenevä ja hallittavissa tarvittaessa kipulääkkeellä.
Hoidon kesto vaihtelee yksilöllisesti, mutta on tavallisesti 1–3 vuotta. Pienemmät korjaukset, kuten lievät virheasentojen suoristamiset, voivat valmistua nopeammin.
Kyllä voi. Terveet hampaat ja tukikudokset ovat tärkeämpiä kuin ikä.
Tarjolla on useita huomaamattomia vaihtoehtoja, kuten keraamiset kiinnikkeet ja läpinäkyvät kalvot.
Retentiokojeiden käyttö ohjeiden mukaisesti on tärkeää, jotta saavutettu lopputulos säilyy pitkällä aikavälillä.
Oikomishoidolla voidaan parantaa sekä suun terveyttä että elämänlaatua. Kun purenta toimii ja hymy tuntuu omalta, vaikutus näkyy ja tuntuu joka päivä. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotollemme keskustelemaan juuri sinulle tai lapsellesi sopivasta hoitovaihtoehdosta.
<p>The post Hampaiden oikominen – oikomishoidolla kaunis hymy ja toimiva purenta first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Hampaiden valkaisu kotona vai vastaanotolla – asiantuntijan opas oikean vaihtoehdon valintaan first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Hampaiden kotivalkaisu on suosittu vaihtoehto hampaiden valkaisuun sekä valkaisutuloksen ylläpitämiseksi. Kotivalkaisun etuna on sen kustannustehokkuus ja helppous. Valkaisugeeliä voi käyttää oman aikataulun mukaan kotona yksilöllisesti valmistetuilla valkaisulusikoilla.

Suuhygienisti ottaa jäljennökset hampaistasi, jonka jälkeen hammaslaboratorio valmistaa niistä sinulle yksilölliset valkaisulusikat. Hampaiden jäljennösten ottaminen on kivuton toimenpide, joka vie vain muutaman minuutin. Saat valmiit valkaisulusikat muutaman päivän sisällä. Valkaisulusikat istuvat täydellisesti omiin hampaisiin ja kestävät käytössä useamman vuoden.
Valkaisulusikoiden kanssa käytetään vastaanotolta saatavaa valkaisugeeliä. Hampaiden valkaisugeeli sisältää vetyperoksidia tai karbamidiperoksidia eri pitoisuuksilla. Suuhygienisti arvioi vastaanotolla sinulle sopivan valkaisugeelin.
Pese hampaat huolellisesti ennen valkaisua. Valkaisugeeliä levitetään pieni määrä valkaisulusikan hammaslokeroihin, jonka jälkeen se asetetaan hammaskaarta vasten. Valkaisulusikkaa pidetään paikallaan yleensä 60-120 minuuttia kerrallaan tai yön yli, riippuen käytettävästä valkaisugeelistä. Kotivalkaisua voidaan tehdä useita kertoja vuodessa 1-2 viikon jaksoissa. Käyttöaikaa ja -tiheyttä voidaan säätää yksilöllisesti tarpeen mukaan. Suuhygienisti neuvoo sinua tuotteen oikeassa käytössä ja antaa myös kirjalliset ohjeet mukaan.
Valkaisukäsittelyn jälkeen puhdista hampaat ja valkaisulusikka pehmeällä hammasharjalla ja viileällä vedellä. Valkaisun jälkeen hampaat voivat olla hetkellisesti herkempiä värjäytymään, joten vältä värjääviä juomia ja ruokia – kuten kahvia, teetä ja punaviiniä – heti käsittelyn jälkeen sekä koko valkaisujakson ajan. Valkaisua ei tule käyttää suositeltua pidempään, sillä liiallinen käyttö voi johtaa hampaiden tai ikenien ärsytykseen ja mahdollisiin vaurioihin.
Hampaiden kotivalkaisu on erittäin tehokas ja hellävarainen tapa valkaista hampaat. Säännöllinen käyttö auttaa säilyttämään kirkkaan hymyn pitkällä aikavälillä. Kun valkaisujaksoja toistetaan säännöllisesti, tuloksen ylläpitoon voi riittää jopa kolmen vuorokauden geelin käyttö. Myös elämäntapavalinnoilla on vaikutusta valkaisun pysyvyyteen – erityisesti värjäävien juomien, kuten kahvin, teen ja punaviinin käytön vähentäminen tukee vaalean sävyn säilymistä.
Hampaiden valkaisu on tehokas tapa parantaa hymysi ilmettä. Parhaaseen tulokseen pääset yhdistämällä vastaanottovalkaisun ja kotivalkaisun. Vastaanottovalkaisu tarjoaa nopeimman tuloksen. Kotivalkaisulla pääset ylläpitämään jo vastaanotolla tehtyä valkaisua tai jatkamaan sitä.
Muista, että hampaiden valkaisu tulee aina tehdä terveeseen suuhun ja ammattilaisen ohjeita noudattaen. Näin varmistetaan turvallinen ja pitkäkestoinen tulos.
Lue lisää hampaiden valkaisusta BlancOne-menetelmällä: tehokas ja hellävarainen vastaanottovalkaisu.

Voit tutustua BlancOneen tarkeimmin heidän sivuillaan.
Haluatko kirkkaamman hymyn? Varaa aika hampaiden valkaisun konsultaatioon suuhygienistille. Asiantuntijamme arvioivat tilanteesi ja suosittelevat sinulle sopivinta valkaisumenetelmää.
Anna lahjaksi kirkkaampi hymy. Voit ostaa lahjakortin suoraan verkkokaupastamme ja antaa hymyn lahjaksi. Pääset BlancOne tuote-sivuille suoraan alta.

Suuhygienisti
<p>The post Hampaiden valkaisu kotona vai vastaanotolla – asiantuntijan opas oikean vaihtoehdon valintaan first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Hammasimplantti – Erinomainen vaihtoehto puuttuvan hampaan tilalle first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Hammasimplantti on keinojuuri, joka asennetaan leukaluuhun korvaamaan puuttuvaa hammasta. Se vaatii ympärilleen riittävän määrän luuta ja pehmytkudoksia. Implantti on yleensä valmistettu bioyhteensopivasta materiaalista titaanista, joka ajan myötä kiinnittyy luuhun prosessissa nimeltä osseointregraatio. Luuhun kiinnittymisen jälkeen implantin päälle kiinnitetään kruunu tai silta, joka vastaa ulkonäöltään ja toiminnaltaan luonnollista hammasta. Implantti tarjoaa kiinteän vaihtoehdon hammaspuutosten korvaamiseksi. Implantteja käytetään myös irtoproteesien tukena. Implantit voivatkin olla pelastus huonosti istuvan proteesin pysyvyyden ja toiminnan parantamiseksi.

Hammaspuutos kannattaa siis korvata, jos sillä on vaikutusta purentaan, se aiheuttaa toiminnallista tai ulkonäöllistä haittaa. Aina kuitenkaan yksittäistä hammasta ei ole välttämätöntä korvata. Varsinkin, jos se sijaitsee takana hammaskaarella, eikä tästä aiheudu edellä mainittua haittaa.
Usein nämä termit menevät potilailla sekaisin. Nastahammas on täysin eri asia kuin hammasimplantti. Nastahampaalla tarkoitetaan ratkaisua, jossa vielä omaa ehjää juurta käytetään apuna. Tällöin vaurioituneen hampaan juurihoidettuun juurikanavaan asetetaan tukinasta tukemaan hammaskruunua. Tämä on hyvä hoitovaihtoehto, jos omasta hampaasta on riittävästi omaa rakennetta jäljellä ja juuri on ehjä. Nastahammas voi toimia oikein indikaatioin tehtynä myös pitkäaikaisena ratkaisuna. Jos nastahammas menetetään, on edelleen mahdollisuus korvata hammas implantilla. Joskus oman hampaan huonon kunnon vuoksi ennuste on heikentynyt niin, että on järkevämpää poistaa hammas ja miettiä tämän korvaamista muilla ratkaisuilla – kuten hammasimplantilla.
Hammassilta on kiinteä ratkaisu hampaan korvaamiseksi. Siltaa valmistettaessa hampaan puutosaukon viereiset hampaat hiotaan pilareiksi, joiden varaan hammaslaboratoriossa valmistettu silta kiinnitetään. Puuttuvan hampaan väliosa muotoillaan ikenien myötäiseksi, jotta se ei keräisi alle ruokaa ja plakkia. Oikein indikaatioin tehtynä se on hyvä ja nopeampi vaihtoehto hammasimplantille. Kustannuksiltaan hammassilta on usein samanhintainen kuin tavanomainen hammasimplantti.

Hammassilta ei ole ensisijainen ratkaisu, jos
Hammasimplantin asetusprosessi on monivaiheinen ja kestää yleensä useita kuukausia. Alla käyntien jaottelu:
Koko prosessi vie yleensä 3-12 kuukautta riippuen mahdollisista kudossiirteistä, yksilöllisistä paranemisajoista ja implantin sijainnista.
Potilaat ovat usein huolissaan mahdollisesta kivusta, jota hammasimplantin asennus voisi aiheuttaa. Toimenpidealueelle tehdään aina tehokas puudutus, joten itse toimenpiteen aikana ei kuulu tuntea kipua.
Useimmille potilaille hammasimplantin asetuksen jälkeinen kipu on yllättävän vähäistä, usein lievempää kuin hampaan poiston jälkeen. Tyypillisiä tuntemuksia ovat:
Kivunlievitykseen käytetään tavallisia tulehduskipulääkkeitä, ja useimmat potilaat pystyvät palaamaan normaaleihin aktiviteetteihin jo seuraavana päivänä. Vakavammat kivut ovat tavanomaisissa implantoinneissa harvinaisia, ja ne voivat viitata komplikaatioihin, jolloin on syytä ottaa yhteyttä hammaslääkäriin.
Voit vaikuttaa omaan toipumiseesi noudattamalla näitä ohjeita:
Hammasimplantit ovat suunniteltu kestämään pitkään, parhaimmillaan jopa koko eliniän. Keskeinen tekijä niiden pitkäikäisyydessä on hyvä kotihoito ja säännöllinen ammattilaisen suorittama ylläpitohoito:
Hyvin hoidettuna hammasimplantti on erinomainen pitkäaikainen ratkaisu puuttuvan hampaan korvaamiseen.

Hammasimplanttihoidon kokonaiskustannus muodostuu useista tekijöistä. Klinikkallamme pyrimme läpinäkyvään hinnoitteluun, jotta voit suunnitella hoitosi budjetin etukäteen. Hoito jakautuu edellä mainittuihin vaiheisiin, jolloin myös kustannukset jakautuvat hoidon aikana.
Yksittäisen implantin hinta kruunuineen on klinikkallamme alkaen 2000 €. Tarkka hinta-arvio määritellään aina potilaskohtaisesti alkutarkastuksen yhteydessä.
Tarjoamme myös joustavia maksuvaihtoehtoja ja rahoitusratkaisuja. Kysy lisää vastaanotoltamme.
Hammasimplantti on nykyaikainen ja kestävä ratkaisu puuttuvien hampaiden korvaamiseen. Vaikka asennusprosessi on monivaiheinen ja vie aikaa, tarjoaa implantti luonnollisen tuntuisen ja näköisen ratkaisun, joka oikein hoidettuna voi kestää vuosikymmeniä. Klinikkallamme on vahva kokemus implanttihoitojen toteuttamisesta, ja käytämme vain laadukkaimpia implanttijärjestelmiä.
Jos harkitset hammasimplanttia tai haluat lisätietoja, varaa aika ilmaiseen 15 min implanttikonsultaatioon. Hammaslääkärimme tutkii tilanteesi ja suosittelee sinulle parhaiten sopivaa hoitovaihtoehtoa.
Varaa aika implanttihoitoon tai soita numeroon 020 112 3000

Erikoishammaslääkäri (suu- ja leukakirurgia)
<p>The post Hammasimplantti – Erinomainen vaihtoehto puuttuvan hampaan tilalle first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Hampaiden valkaisu BlancOne-menetelmällä: Tehokas ja hellävarainen vastaanottovalkaisu first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Hampaiden valkaisu on esteettinen hammashoidon toimenpide, jossa poistetaan hampaisiin kertyneitä värjäytymiä kemiallisesti. Tavoitteena ei ole muuttaa hampaan luonnollista, yksilöllistä väriä, vaan palauttaa sen kirkkaus ja raikkaampi ulkonäkö.
Hampaiden väri on jokaisella yksilöllinen, mikä tarkoittaa, ettei valkaisulla voida tehdä hampaista valkoisempia kuin niiden oma luonnollinen sävy on. Hampaiden oma väri ei siis muutu, vaan valkaisun avulla voidaan tuoda se paremmin esiin.
Hampaat voivat tummentua tai värjäytyä monista syistä, kuten iän, ruokavalion (esim. kahvi, tee, punaviini), tupakoinnin tai tiettyjen lääkeaineiden vaikutuksesta. Värjäytymät voivat sijaita hampaan pinnalla (ulkoiset) tai syvemmällä kiilteessä ja hammasluussa (sisäiset).
Pinnalliset värjäytymät saadaan poistettua tehokkaasti ammattimaisessa hampaiden puhdistuksessa, joka tehdään suuhygienistin vastaanotolla. Puhdistuksessa poistetaan hammaskivi sekä hampaan pinnalle kertyneet värjäytymät, esimerkiksi ruokavaliosta tai tupakoinnista johtuvat tummentumat. Tehokkain tapa pinnallisten värjäytymien poistoon on usein jauhepuhdistus, joka puhdistaa hampaan pinnan hellävaraisesti, mutta perusteellisesti.
Vastaanotolla tehtävän valkaisun vaikutus perustuu vetyperoksidiin tai karbamidiperoksidiin, joista karbamidiperoksidi hajoaa valkaisun aikana vetyperoksidiksi. Näiden aineiden hajoamisessa syntyy vapaita happiradikaaleja ja muita reaktiivisia happiyhdisteitä, jotka ovat pieniä ja erittäin aktiivisia. Ne kykenevät tunkeutumaan hampaan kiilteeseen ja hammasluuhun ja hajottamaan sinne vuosien aikana kertyneitä värjäytyneitä molekyylejä.
Tämän hapetusreaktion seurauksena suuret, tummaa väriä aiheuttavat molekyylit pilkkoutuvat pienemmiksi ja värittömiksi tai vaaleammiksi, mikä lisää hampaan valonläpäisyä ja heijastuvuutta. Näin hampaat näyttävät kirkkaammilta ja vaaleammilta – vaikka hampaan oma, luonnollinen sävy ei muutu.
Mikäli hampaisto on luonnostaan tumma tai hampaisiin on kertynyt runsaasti värjäytymiä esimerkiksi tupakoinnin seurauksena, saattaa toivotun lopputuloksen saavuttaminen vaatia useamman valkaisukerran.
BlancOne on patentoitu, italialainen suunhoidon ammattilaiskäyttöön tarkoitettu hampaiden valkaisumenetelmä, joka perustuu valokemialliseen reaktioon. Menetelmässä erityinen Arcus LED -valo aktivoi valkaisuaineen tehokkaasti, mikä mahdollistaa matalampien vetyperoksidipitoisuuksien käytön ja nopeammat hoitoajat verrattuna perinteisiin valkaisumenetelmiin.
BlancOne-menetelmän keskeiset edut:
BlancOne tarjoaa useita vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin:



Vaikka tarkat vaiheet voivat hieman vaihdella valitun BlancOne-hoidon (Click, Touch, Ultra+) mukaan, prosessi etenee pääpiirteissään seuraavasti:
Viimeistely: valkaisuaine poistetaan huolellisesti huuhtelemalla. Lopullinen sävy arvioidaan yhdessä asiakkaan kanssa ja kirjataan ylös.
Valkaisu sopii hyvin, kun:
Valkaisu vaatii harkintaa, jos:
Valkaisua ei voida tehdä, jos:
Yleisimpiä valkaisun sivuvaikutuksia ovat ohimenevä hampaiden vihlonta ja ikenien ärsytys. BlancOne-menetelmien (erityisesti Click ja Touch) etuna on niiden hellävaraisuus ja merkittävästi vähäisempi vihlonnan riski matalien peroksidipitoisuuksien ja lyhyiden vaikutusaikojen ansiosta.
BlancOne-valkaisun jälkeen ei yleensä tarvita yhtä tiukkaa ruokavaliorajoitusta kuin perinteisten valkaisujen jälkeen, koska menetelmä ei kuivata kiillettä samalla tavalla. Kuitenkin parhaan tuloksen ylläpitämiseksi suositellaan:
BlancOne tarjoaa nykyaikaisen, tehokkaan ja erityisen hellävaraisen tavan hampaiden valkaisuun. Valokemialliseen teknologiaan perustuvat Click-, Touch- ja Ultra+ -hoidot mahdollistavat yksilöllisen ratkaisun eri tarpeisiin, minimoiden samalla yleisimmät valkaisuun liittyvät sivuvaikutukset, kuten vihlonnan.
Jos harkitset hampaiden valkaisua, keskustele suuhygienistin tai hammaslääkärin kanssa BlancOne-vaihtoehdoista ja selvitä, mikä menetelmä sopisi parhaiten juuri sinulle.
Lähteet:
Aarnio, M. & Pöntinen, M. 2024. BlancOne valkaisumenetelmän käyttöönotto TUAS StuDental -harjoittelussa. Opinnäytetyö (AMK). Turun ammattikorkeakoulu, Suuhygienistikoulutus.
BlancOne Nordic – BlancOne-tuotteiden virallinen maahantuoja ja edustaja Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Voit tutustua BlancOneen tarkeimmin heidän sivuillaan.
Haluatko kirkkaamman hymyn? Varaa aika hampaiden valkaisun konsultaatioon suuhygienistille. Asiantuntijamme arvioivat tilanteesi ja suosittelevat sinulle sopivinta valkaisumenetelmää.
Anna lahjaksi kirkkaampi hymy. Voit ostaa lahjakortin suoraan verkkokaupastamme ja antaa hymyn lahjaksi. Pääset BlancOne tuote-sivuille suoraan alta.

Suuhygienisti
<p>The post Hampaiden valkaisu BlancOne-menetelmällä: Tehokas ja hellävarainen vastaanottovalkaisu first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Mitä hampaan juurihoito on ja miksi se on tarpeen? first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Hammas koostuu kovasta pintakerroksesta eli kiilteestä, sen alla olevasta hammasluusta eli dentiinistä sekä hampaan sisällä olevasta ytimestä eli pulpasta. Hampaan suussa olevaa osaa nimitetään kruunuksi, ja leukaluun sisällä olevaa osaa juuriksi. Juurien sisällä kulkevat ohuet kanavat, joissa sijaitsevat hampaan hermotus ja verisuonet. Juurikanavat yhtyvät hampaan kruunun sisällä olevassa ydinontelossa.

Jos hampaan ydin syystä tai toisesta vaurioituu, tarvitaan juurihoitoa. Vaurioitumisen syynä voi olla syvä reikä, halkeamalinja, resorptio, hammasvamma, hampaan kruunun murtuminen tai kuluminen esim. narskuttelun seurauksena. Vaurioitumisen yhteydessä hampaan ytimeen pääsee bakteereja suuontelosta, ja hampaan ydin tulehtuu. Joskus aiemmin juurihoidetun hampaan juurikanavissa on yhä bakteereja tai ne ovat päässeet sinne uudelleen esimerkiksi vuotavan paikan sauman vuoksi. Tällöin joudutaan tekemään uusintajuurihoito.

Tulehtunut hammas voi olla täysin oireeton tai aiheuttaa kovan säryn sekä turvotuksen. Elimistömme kuormittuu myös oireettomista tulehduksista. Juurihoidon tavoitteena on puhdistaa hampaan ydinontelo ja juurikanavat mahdollisimman hyvin sekä ehkäistä kanavasysteemin uudelleeninfektoituminen. Juurihoidossa on useita vaiheita; useimmiten se vaatii 2-3 hoitokäyntiä sekä hampaan restauroinnin paikkaamalla tai kruunulla juurihoidon jälkeen:

Modernien välineiden, operaatiomikroskoopin ja osaavan henkilökunnan avulla hammas saadaan pelastettua juurihoidolla n. 70-95 % tapauksista riippuen siitä, kuinka pahasti juurikanava on ehtinyt tulehtua, kuinka monimutkainen hampaan rakenne on ja onko kyseessä ensimmäinen hoitokerta vai uusintajuurihoito. Toisinaan hampaan poisto on ainoa järkevä hoitovaihtoehto.
Juurihoito, erityisesti uusintajuurihoito, on teknisesti vaativa toimenpide. Juurihoitojen eli endodontian erikoishammaslääkärillä on asiaan liittyvä erikoistumiskoulutus ja käytössään erityisinstrumentit sekä operaatiomikroskooppi. Juurihoitoa ei tarvitse pelätä, se onnistuu kivuttomasti puudutusten avulla.

Juurihoito on hampaan sisäosan eli ydinontelon ja juurikanavien puhdistamista ja täyttämistä, jotta tulehdus saadaan hoidettua ja hampaan toiminta palautettua.
Juurihoidon hintaan vaikuttaa hampaan kunto ja hoidon vaativuus. Käyntejä juurihoidettavan hampaan takia tulee yleensä 2-3 ja hinta on arviolta alkaen n. 450 euroa paikkauksen kanssa.
Katso ajantasainen hinnastomme tästä.
Juurihoitoa tarvitaan, kun hampaan ydin vaurioituu esimerkiksi syvän reiän, halkeaman, kulumisen tai hammasvamman seurauksena.
Puudutuksen avulla juurihoito on kivuton toimenpide. Tietyissä tilanteissa juurihoito ei vaadi edes puudutusta.
Juurihoito sisältää:
1) Diagnoosin
2) Juurikanavien avaamisen ja puhdistuksen
3) Lääkeaineen asettamisen
4) Kanavien täytön
5) Hampaan restauroinnin
Useimmiten juurihoito vaatii 2–3 käyntiä riippuen hampaan kunnosta ja hoidon monimutkaisuudesta.
Kyllä, tulehtunut hammas voi olla täysin oireeton tai aiheuttaa kovaa särkyä ja turvotusta.
Hoidon onnistumista seurataan röntgenkuvilla 6–12 kuukauden välein.
Uusintajuurihoito tehdään, jos aiemmin juurihoidetun hampaan juurikanaviin jää bakteereja tai ne pääsevät sinne uudelleen esimerkiksi vuotavan paikan takia.
Modernien välineiden ja osaavan henkilökunnan avulla hampaat voidaan pelastaa juurihoidolla 70–95 % tapauksista.
Joskus hampaan poisto voi olla ainoa järkevä vaihtoehto.
Hammasytimen tulehdusta ei voi hoitaa pelkästään antibiootilla. Antibiootti ei pysty vaikuttamaan hampaan sisällä oleviin bakteereihin. Juurihoito on ensisijainen hoito, jossa puhdistetaan hampaan ydinontelo ja juurikanavat.
Hammasperäinen infektio voi olla vaarallinen ja vaatia sairaalahoitoa. Velhonoja ym. 2019 tutkimuksen perusteella 44.8% sairaalahoitoa vaativista syvistä kaulainfektioista oli hammasperäisiä.
<p>The post Mitä hampaan juurihoito on ja miksi se on tarpeen? first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Työterveyshammashoito: Investointi työntekijöiden hyvinvointiin ja yrityksen menestykseen first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Työterveyshammashoito on työnantajan tarjoama vapaaehtoinen työterveyshuollon palvelu, jossa työnantaja kustantaa työntekijöidensä hammashoidon kokonaan tai osittain. Tämä on yritykselle vähennyskelpoinen ja työntekijälle veroton etu, mikä tekee siitä entistäkin houkuttelevamman. Työterveyshammashoito on strateginen investointi, joka hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajaa monin tavoin.
Dent Å Oy on paikallinen ja ketjuihin kuulumaton hammaslääkäriasema, joka tarjoaa kaikki hammashoitopalvelut saman katon alta. Meille on tärkeää tarjota sujuva ja luotettava hammaslääkärikokemus kaikille potilaillemme. Olemme ylpeitä siitä, että:
Työterveyshammashoito on verovapaa etu, kunhan se täyttää seuraavat ehdot:
Ammatin- ja liikkeenharjoittajat sekä maatalouden harjoittajat eivät voi olla itsensä työnantajia; “Hammashoidon kustannukset eivät kuulu Kelan korvaamaan työterveyshuoltoon, joten yrittäjän oman hammashoidon kustannukset eivät ole miltään osin vähennyskelpoisia työterveyshuollon kustannuksia.“ He voivat järjestää itselleen vain pakollisen työterveyshuollon ja eivät täten ole oikeutettuja työterveyshammashoitoon. Eri yritysmuodoissa toimintaa harjoittavien yrittäjien hammashoidon kustannuksia on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa: “Yrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessa”.
On tärkeää huomata, että tietyillä työntekijäryhmillä ei ole oikeutta verovapaaseen työterveyshammashoitoon. Näitä ovat esimerkiksi:
Työterveyshammashoidon ensisijainen tarkoitus on ylläpitää suun terveyttä. Esteettiset hoidot eivät yleensä kuulu työterveyshammashoidon piiriin, mutta ne voidaan sisällyttää sopimukseen erikseen sovittaessa. Tällöin niistä aiheutuva etu on kuitenkin työntekijälle veronalaista tuloa.
Mahdolliset kampanjatarjoukset ovat myös yritysasiakkaidemme hyödynnettävissä.
Laadimme yhdessä selkeän sopimuksen ja huolehdimme tarvittavista käytännön järjestelyistä.
Ymmärrämme, että jokaisen yrityksen tilanne on erilainen. Jos työterveyshammashoito ei ole tällä hetkellä mahdollista, voimme tarjota myös muita vaihtoehtoja, kuten henkilökunta-alennuksia hammashoidoista.
Tutkimukset osoittavat, että hyvä suun terveys voi vähentää sairauspoissaoloja. Kun työntekijät saavat tarvitsemaansa hammashoitoa säännöllisesti, heidän yleisterveytensä paranee ja suun alueen tulehdusten riski pienenee. Tämä voi johtaa vähentyneisiin sairauspoissaoloihin ja parempaan työtehoon.
Ota yhteyttä meihin alla olevalla lomakkeella tai soita meille, niin keskustelemme yrityksesi tarpeista ja toiveista. Räätälöimme yhdessä teille sopivan työterveyshammashoitoratkaisun ja autamme kaikissa käytännön järjestelyissä.
Työterveyshammashoito on kannattava investointi sekä työntekijöiden hyvinvointiin että yrityksen menestykseen. Se tarjoaa verohyötyjä, lisää työntekijöiden sitoutumista ja parantaa yrityksen tuottavuutta. Avullamme työterveyshammashoidon järjestäminen on helppoa ja vaivatonta. Tutustu esimerkkipaketteihin tarkemmin ja anna meidän auttaa sinua luomaan työpaikka, jossa jokainen voi hymyillä leveästi!
<p>The post Työterveyshammashoito: Investointi työntekijöiden hyvinvointiin ja yrityksen menestykseen first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]><p>The post Hammaskiven poisto – Dentån opas first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>Hammaskivi muodostuu, kun hampaiden pinnalle kertyvä plakki kovettuu ja mineralisoituu. Plakki on pehmeä, tahmea bakteerikerros, joka muodostuu päivittäin hampaiden pinnalle, ikeniin ja hammasväleihin. Jos plakkia ei poisteta säännöllisesti hampaiden harjauksella ja hammasvälien puhdistuksella, se alkaa vähitellen kovettua ja muuttuu hammaskiveksi.
Hammaskiven muodostuminen on erityisen yleistä alueilla, joihin hampaiden harjaus ja hammasvälien puhdistus eivät kunnolla ulotu, kuten hammasväleissä ja ikenien rajalla. Tämä kovettunut bakteeripeite toimii erinomaisena kasvualustana uusille bakteereille, mikä johtaa tulehduksiin, kuten ientulehdukseen (gingiviitti) ja vakavampaan parodontiittiin. Parodontiitti on ientulehduksen pitkälle edennyt muoto, joka voi johtaa hampaan kiinnityskudosten tuhoutumiseen ja jopa hampaiden menetykseen. Lisäksi hammaskivi voi aiheuttaa esteettisiä haittoja, kuten hampaiden värjäytymistä ja pahanhajuista hengitystä.
Hammaskivi ei ole pelkästään esteettinen ongelma, vaan sillä on merkittävä vaikutus suun terveyteen. Siksi sen ennaltaehkäisy ja hoito ovat avainasemassa pitkäaikaisen suun terveyden ylläpitämisessä.
Plakin muodostuminen: Plakki alkaa muodostua hampaiden pinnalle, kun syljen, bakteerien ja ruoan jäämien yhdistelmä kiinnittyy hampaiden pintaan. Plakin muodostumista voi tapahtua vain muutamassa tunnissa ruokailun jälkeen, ja se on pehmeää ja tahmeaa, mikä tekee sen poistamisesta suhteellisen helppoa säännöllisellä harjauksella ja hammasvälien puhdistuksella.
Hammaskiven muodostuminen: Jos plakkia ei poisteta, se alkaa mineralisoitua syljen mineraalien, kuten kalsiumin, vaikutuksesta. Tämä prosessi voi tapahtua nopeastikin, jopa 24-72 tunnin kuluessa plakin muodostumisesta. Kun plakki mineralisoituu, siitä tulee kovaa ja karkeaa hammaskiveä, jota ei voi enää poistaa kotikonstein. Hammaskivi toimii alustana uusien plakkikerrosten kertymiselle, mikä nopeuttaa tulehdusten ja muiden suun terveysongelmien kehittymistä.
Ientulehdus ja parodontiitti: Hammaskiven kerääntyminen ikenien rajalle aiheuttaa usein ientulehduksen. Tämän tilan oireita ovat ikenien punoitus, turvotus ja verenvuoto hampaiden harjauksen tai hammaslangan käytön yhteydessä. Hoitamaton ientulehdus voi edetä parodontiitiksi, mikä tarkoittaa, että tulehdus leviää syvemmälle ikeniin ja hampaan kiinnityskudoksiin, mikä voi johtaa hampaiden löystymiseen ja lopulta niiden menetykseen.
Esteettiset haitat: Hammaskivi kerääntyy usein hampaiden näkyville pinnoille, mikä voi aiheuttaa hampaiden värjäytymistä. Tämä johtuu siitä, että hammaskivi imee itseensä väriaineita ruoasta, juomista ja tupakoinnista. Lisäksi hammaskivi voi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä (halitoosia), koska se toimii kasvualustana hajua tuottaville bakteereille.
Vaikka kotikonstit eivät pysty poistamaan jo muodostunutta hammaskiveä, niiden avulla voidaan tehokkaasti estää plakin muodostumista ja hidastaa hammaskiven kehittymistä. Näiden menetelmien avulla voit ylläpitää hyvää suun terveyttä ja vähentää tarvetta ammattilaisen suorittamille toimenpiteille.
Kun hammaskiveä on päässyt kertymään, sen poistaminen vaatii ammattilaisen toimenpiteitä. Suuhygienisti tai hammaslääkäri voi käyttää erilaisia erikoistyökaluja ja tekniikoita hammaskiven poistamiseksi tehokkaasti ja turvallisesti.
1. Ultraäänipuhdistus: Ultraäänilaite on yksi yleisimmistä menetelmistä hammaskiven poistoon. Laite käyttää korkeataajuisia ääniaaltoja hammaskiven irrottamiseen hampaiden pinnalta. Ultraäänipuhdistus on tehokas ja nopea menetelmä, joka poistaa sekä näkyvän hammaskiven että ikenien alla piilevän hammaskiven.
2. Käsi-instrumentit: Suuhygienisti tai hammaslääkäri voi käyttää myös manuaalisia käsi-instrumentteja, kuten kyreettejä ja skaalereita, hammaskivenpoistamiseen. Nämä työkalut ovat erityisen tehokkaita, kun hammaskiveä on kertynyt syvälle ikenien alle tai kun tarvitaan tarkkaa työskentelyä hammaskiven poistamiseksi hampaiden pinnoilta.
3. Soodapuhdistus: Hammaskiven poiston jälkeen hampaat usein puhdistetaan soodalla. Tämä menetelmä on tehokas tapa poistaa jäljelle jääneitä epätasaisuuksia, plakkia ja värjäytymiä hampaan pinnalta. Soodapuhdistuksessa käytetään hienojakoista soodajauhetta ja vettä, jotka suihkutetaan paineella hampaiden pinnalle. Tämä poistaa tehokkaasti pinttyneitä värjäymiä esimerkiksi kahvista, teestä ja tupakasta. Soodapuhdistus jättää hampaat sileiksi ja puhtaan tuntuisiksi, ja ne usein näyttävätkin valkoisemmilta käsittelyn jälkeen.
4. Pastapuhdistus: Pastapuhdistusta voidaan käyttää ennen hammaskiven poistoa plakin poistamiseen tai hammaskiven poiston jälkeen kirkastamaan ja poistamaan pinnallisia värjäymiä. Se on hellävaraisempi kuin soodapuhdistus ja sopii erityisen hyvin herkkähampaisille. Pastapuhdistuksessa käytetään hienorakeista puhdistuspastaa, joka levitetään hampaille ja hiotaan kevyesti pyörivin liikkein. Pastapuhdistus poistaa tehokkaasti plakkia ja pinttyneitä värjäymiä, ja se jättää hampaat kiiltäviksi ja sileiksi.
5. Fluorikäsittely: Hammaskiven poiston jälkeen suuhygienisti voi suositella fluorikäsittelyä, joka vahvistaa hammaskiillettä ja auttaa ehkäisemään reikiintymistä sekä uuden hammaskiven muodostumista.
Hammaskivi on suun terveyden näkökulmasta merkittävä ongelma, joka voi johtaa vakaviin terveysongelmiin, jos sitä ei hoideta asianmukaisesti. Vaikka hammaskiven ehkäiseminen kotikonstein on mahdollista säännöllisen hampaiden harjauksen, hammasvälien puhdistuksen ja terveellisten elämäntapojen avulla, jo kertynyt hammaskivi vaatii ammattilaisen toimenpiteitä.
Säännölliset käynnit suuhygienistillä tai hammaslääkärillä ovat olennainen osa hammaskiven hallintaa ja suun terveyden ylläpitoa. Yhdistämällä kotona tehtävän suunhoidon ja ammattilaisen suorittaman hammaskiven poiston voit varmistaa, että suusi pysyy terveenä ja hymysi kauniina pitkään. Tutustu palveluihimme ja hintoihimme ja varaa aikasi jo tänään.
<p>The post Hammaskiven poisto – Dentån opas first appeared on Dentå - hammaslääkärisi Turun keskustassa.</p>
]]>